torstai 14. marraskuuta 2013

Klik -tullaan tutuiksi Tanja Tiaisen kanssa

Esittele itsesi ja kerro omasta työstäsi
Tanja Tiainen, aluepäällikkö, Syömishäiriöliitto-SYLI ry
Työni liiton strategian mukaan on liiton toimintamallien ja tuotteiden juurruttamista alueella, alueen neuvonnan ja ohjauksen tarpeeseen vastaamista syömishäiriötietouden ja järjestötyön osalta sekä liiton ja yhdistysten tunnettuuden lisäämistä alueella. Eli työtehtäväni pyörii osin näiden tehtävien ympärillä. Parhaillaan järjestelen juuri yleisöluentoa Rovaniemelle, suunnittelen sisältöjä tammikuussa Tyttöjen talolla alkavaan Kiva keho –ryhmään, teen kyselyä jäsenyhdistystemme hallituksille ja suunnittelen vapaaehtoisille Teetä ja sympatia-iltaa. Aluepäällikkönä kehitän myös valtakunnallista aluetyötä ja lisäksi toimin esimiehenä Tampereen, Porin ja Oulun työntekijöille. Toiminta-alueeni on laaja ja matkustan paljon työssäni. Työtehtävät ovat todella monipuolisia ja mielenkiintoisia.
Syömishäiriöliitto-SYLI ry:n slogan on Oikeus olla ainutlaatuinen, omannäkoinen ja ihana.
Tämän sanoman haluaisin välittää kaikille ikään ja kokoon katsomatta. (Tanja kuvassa oikealla)

Mitkä asiat tuottavat työssäsi iloa? Entä onko jotain harmistuksen hetkiä?
Iloa tuo palautteet syömishäiriöön sairastuneilta ja heidän läheisiltään. Olen 6 vuoden aikana nähnyt upeita toipumistarinoita ja nämä kokemukset muistuttavat siitä, minkä takia liitto on olemassa. Onnistumiset mm. eri hoidon kehittämistyöryhmissä tuovat myös iloa työhön. Järjestötyössä ei pääse työt loppumaan. Harmistusta tuo se, että vaikka tarvetta kasvulle olisi, ei siihen ole resursseja.

Miten teet yhteistyötä OK-opintokeskuksen kanssa?
Liittomme järjestää koulutuksia, joihin saamme OK:n opintojakso avustuksia. Tämä on meille tärkeä lisä vähiin resursseihimme. Liiton työntekijät ja jäsenyhdistystemme vapaaehtoiset kouluttautuvat aktiivisesti OK:n koulutuksissa.

Mitä OK-opintokeskuksen palvelua voisit suositella muillekin?
Ehdottomasti koulutuksia! Koulutukset ovat aina ajankohtaisia ja laadukkaita.

Miltä pohjoinen Suomi sinusta näyttää? Entä mitä ajatuksia sinulla järjestöyhteistyöstä?
Järjestömaailmasta katsoen pohjoinen Suomi näyttäytyy vielä aika miehittämättömältä. Meilläkin liiton pohjoisin työntekijä on Oulussa ja täältä käsin ei joka paikkaan valitettavasti ehdi. Haasteisiin liittyy aina toinenkin puoli ja pitkät etäisyydet ovat varmasti osaltaan olleet vaikuttamassa siihen, että järjestöjen välinen yhteistyö on Pohjois-Suomessa Suomen kehittyneintä ja erilaisia toimivia malleja ja toimintatapoja on kehitetty.

Loppukevennys: Mikä esine olisit omalla työpöydälläsi ja miksi
Pöydälläni on jatkuva sekasorto ja aina on monta keskeneräistä asiaa käynnissä. Perinteinen kalenteri on ehdoton järjestötyöntekijän työväline. Vuoden paras hetki on, kun saa ostaa uuden kalenterin seuraavalle vuodelle. Olisin siis kalenteri.

Kenet haastat mukaan seuraavaksi ja mitä haluaisit häneltä kysyä?
Haastan mukaan Kuurojen liiton Railin Markovitchin. Haluaisin kysyä heiltä, millaisia palveluja he voivat käyttää ok-opintokeskuksen palveluista. Olin jokin aika sitten heidän kutsumana luennoimassa syömishäiriöistä kuuroille ja kuurosokeille ja se oli yksi työni mielenkiintoisimmista kokemuksista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olemme iloisia kommentistasi!