Torstaina 22.5. järjestimme valtakunnallisen Ohjaajapäivityksen, johon osallistui lähes 50 aktiivista eri puolelta Suomea.
Luentoja tai tietoiskuja pidettiin eri paikkakunnilta, Oulussa meillä oli sosiaalisen median vahva asiantuntija Harto Pönkä kertomassa Sosiaalisen median hyödyistä verkostoissa ja ryhmissä. (Huom! Aiheesta voit oppia lisää koulutuksessa Koulutussovelluksia someen 7. -8.10. ja 27.11., katso lisää täältä).
maanantai 26. toukokuuta 2014
maanantai 12. toukokuuta 2014
Klik -tullaan tutuksi Sanna Saarimaan kanssa
Esittele
itsesi ja kerro omasta työstäsi
Olen Sanna Saarimaa, järjestösuunnittelija
Suomen MS-liitosta. Alueeseeni kuuluu puoli Suomea, eli alue Kokkolasta
ylöspäin. Toimistoni sijaitsee Oulussa. Alueella toimii kuusi MS-yhdistystä ja
useita kerhoja. Työhöni kuuluu yhdistysten ja kerhojen toiminnan tukeminen
monin eri tavoin. Käyn kertomassa ajankohtaisista asioista kerhoilloissa tai
järjestän koulutusta ja perehdytystä yhdistystoimijoille. Lisäksi neuvon ihmisiä
henkilökohtaisesti esimerkiksi erilaisissa sosiaaliturvaan liittyvissä asioissa
vastaamalla liiton Norma -neuvontapuhelimeen ja –sähköpostiin. Työhöni kuuluu paljon
tiedotusta sekä yhdistyksille että yhteistyöverkostoille. Työni on omatoimista
ja pidän ihmisten kohtaamisesta. Harmituksen aiheena on sairastavien ja
omaisten alueellinen epätasa-arvoisuus eri palveluiden saamisen suhteen.
Toukokuussa vietettävän Maailman
MS-päivän tarkoituksena on antaa tietoa ja vähentää ennakkoluuloja. Päivää
varten tehdyssä kappaleessa lauletaan ”en oo täydellinen, näe sen taakse!” Laulun voi kuunnella osoitteessa täällä.
Miten
teet yhteistyötä OK-opintokeskuksen kanssa?
OK-opintokeskus järjestää paljon
hyödyllisiä koulutuksia, joista välitän tietoa aina alueen yhdistyksille. Erityisesti
sosiaalinen media ja siihen liittyvät koulutukset tuntuvat kiinnostavan
yhdistystoimijoita tällä hetkellä. OK-opintokeskukselta saatava rahallinen tuki
on tärkeä sekä liiton että alueen yhdistysten toiminnassa. Opintokeskus
hyödyntää hienosti etäosallistumisen mahdollisuuksia koulutuksissaan, se on
hyvä juttu! Tällä hetkellä teemme yhteistyötä opintokeskuksen kanssa
suunnittelemalla Neurologisten vammaisjärjestöjen yhteistä ”Ryhdistä
yhdistystä” –verkkokurssia, joka alkaa syksyllä.
Miltä
pohjoinen Suomi sinusta näyttää? Entä mitä ajatuksia sinulla
järjestöyhteistyöstä?
Alueella, jossa välimatkat ovat pitkiä ja
toimintaan osallistujia kenties vähän, on järkevää tehdä yhteistyötä muiden
järjestöjen kanssa. Esimerkiksi erilaisia yhdistystoiminnan peruskoulutuksia
yhdistykset voisivat järjestää yhteistyössä, samoin vaikkapa erilaisia
liikuntatapahtumia. Yhteistyön tekemisessä pitäisi olla rohkeutta löytää uusia
kumppanuuksia sellaisistakin järjestöistä, joiden kanssa yhteistyö ei tulisi
heti ensimmäisenä mieleen.
Mikä
esine olisit omalla työpöydälläsi ja miksi
Ehkä olisin työpöydän alla lojuva selätin,
joka muistuttaa jatkuvasti siitä, että pitämällä itsestä huolta jaksaa paremmin
myös työssä. Tätä viestiä yritän viedä myös vapaaehtoistoimijoille. Itsestä ja
omasta jaksamisesta pitää huolehtia!
Haastan mukaan Hilkka Lahden Munuais- ja
Maksaliitosta. Haluaisin kysyä Hilkalta, millainen merkitys viestinnällä hänen
mielestään yhdistystyössä on.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)