tiistai 30. huhtikuuta 2013

Klik -tullaan tutuksi Ritva Stillin kanssa


Esittele itsesi ja kerro omasta työstäsi

Olen Stillin Ritva ja toimin Kehitysvammaisten Tukiliitossa Pohjois-Suomen aluekoordinaattorina. Aloitin Tukiliitossa jo - 2000 luvun vaihteessa ensi yhden ja sitten kahden ja nyt kolmen tukipiirin aluetyöntekijänä. Aluetoimisto sijaitsee Oulussa Kumppanuuskeskuksen tiloissa. Toimialueellani on yhteensä 49 jäsenyhdistystä ja kolme (3)tukipiiriä.

Työni koostuu Pohjois-Suomen jäsenyhdistysten vapaaehtoistoiminnan, vertaistoiminnan ja vaikuttamistoiminnan ideoinnista ja kehittämisestä. Koska suuri osa vertais- ja vapaaehtoistoiminnasta toteutuu paikallistasolla, toimin myös tiedonväylänä liitto tasolta yhdistyksille sekä yhdistyksiltä liittotasolle. Teemallinen vastuualueeni on aikuisten kehitysvammaisten ihmisten ja heidän perheiden sosiaalipalveluiden ja sosiaaliturvan neuvonnan ja ohjauksen asioissa. Yhteydenottoja tulee sekä puhelimitse että sähköpostitse niin vanhemmilta kuin kuntien viranhaltijoilta ja alan työntekijöiltä. TOP3 on asuminen, henkilökohtainen apu ja tilapäishoito. Toimin tietenkin eri verkostoissa ja järjestän yhteistyössä jäsenyhdistyksiemme, tukipiiriemme ja Tukiliiton työntekijöiden ja eri sidosryhmien kanssa merkittävistä teemoista tapahtumia, koulutuksia, kehittämispäiviä ja kuntayhteistyötilaisuuksia. 

Ajankohtaisin järjestökuuluminen oli Oulussa huhtikuinen (16.4.) Sisaruusseminaari, jonka Tukiliitto järjesti yhteistyössä Sylva ry, TATU ry, Rinnekoti-Säätiö/Norio-keskuksen kanssa. Päivän teemana oli erityistä tukea tarvitsevan tai pitkäaikaissairaan lapsen sisaruus. Päivän aikana keskusteltiin mm. siitä, että sisaruksille itselleen tarvitaan mahdollisuus vertaistukeen, mahdollisuuksia nostaa esiin omia ajatuksia sekä tulla kuulluksi ja nähdyksi.

Tukiliiton tavoite on lyhyt ja selkeä: Hyvä elämä kehitysvammaiselle ihmiselle ja hänen läheisilleen.  Hyvä elämä tarkoittaa meille kaikille hyvinkin erilaisia asioita yksilöllisin tarpein. Joten tämän työnsuola on juuri kehitysvammaiset ihmiset ja heidän lähi-ihmiset kaikkine monine ekokulttuurisuunein, koska ei ole vain yhtä oikeaa tapaa olla perhe tai kasvattaa vammaista lasta.


 Tulethan rohkeasti mukaan helppokäyttöiseen ja turvalliseen kohtauspaikkaan www.mukaan.fi .
Se verkkopalvelu sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä!


Miten teet yhteistyötä OK-opintokeskuksen kanssa? 
OK-opintokeskus mahdollistaa Kehitysvammaisten Tukiliiton paikallisten yhdistysten toimintaan resursseja, että he voivat järjestää mm. erilaisia teemallisia koulutuksia tai harrastustoimintaa. Tiedämme että todellinen asiantuntijuus syntyy arjessa, mutta ihmisten tapa toimia yhteisten asioiden eteen on muuttumassa eikä perinteinen järjestö- ja yhdistystoiminta enää houkuttele samalla tavoin kuin aikaisemmin. Ehkäpä Ok – opintokeskus voisi hyödyntää koulutustarjontaa webinaarein erityisesti arki illoille. 

Miltä pohjoinen Suomi sinusta näyttää? Entä mitä ajatuksia sinulla järjestöyhteistyöstä? 
Pohjois-Suomen järjestökentän yhteistyö voisi olla mielestäni tiiviimpää etäyhteyksiä hyödyntäen juuri pitkien etäisyyksien takia, koska erilaisina järjestöinä eri tulokulmin olemme yhdessä vahvempia toimijoita. Kuntakentän muuttuessa voisimme tehdä ponnekkaammin yhdessä vaikuttamisen näkökulmasta  teemallisia koulutuksia ja tapahtumia sekä kunta- tai kuntayhtymä yhteistyötä. 

Kenet haastat mukaan seuraavaksi ja mitä haluaisit häneltä kysyä? 
Heitän haasteen Elina Seppäselle Suomen CP -liiton aluesihteerille.  Häneltä haluan kysyä palvelusuunnitelmien asiakasryhmä analyyseistä versus kuntien vammaispolitiikka. Eli miten mielestäsi vammaisten henkilöiden palvelusuunnitelmia tulisi hyödyntää uusien kaava-alueiden suunnitteluvaiheessa? 

Loppukevennys: Mikä esine olisit omalla työpöydälläsi ja miksi 
Esine työpöydälläni olisin ehdottomasti ”klemmari”. Se on pieni, mutta monikäyttöinen apuväline matkatyötä tekevälle naiselle!

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Osaaminen paremmin näkyväksi Open Badgesin avulla!

Virtuaaliset osaamismerkit eli Open Badges ovat rantautumassa lopullisesti Suomeen kevään 2013 aikana. Maailmalla ilmiö on jo tuttu ja myös Suomessa on voinut myöntää näitä osaamismerkkejä helmikuusta asti. OK-opintokeskus myönsi 22 osaamismerkkiä huhtikuun alussa. Osaamismerkit myönnettiin Tunnista ja tunnusta osaaminen (2 op) -opintojakson suorittaneille.

Osaamista syntyy muuallakin kuin virallisen koulutusjärjestelmän sisällä. Arkioppimisen ja epävirallisen oppimisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa Open Badgeseillä on tärkeä merkitys. Ne tekevät osaamista näkyväksi ja auttavat osaamisen näyttämisessä myös muille. Virtuaalinen osaamismerkki kuvaa osaamista, taitoa tai saavutusta. Kyseessä on siis sähköinen vaihtoehto perinteisille hiha- ja taitomerkeille. Osaamismerkkejä voidaan myöntää esim. koulutuksista, seminaareista, ja opintoryhmistä sekä tehdystä vapaaehtoistyöstä. Lisäksi niitä voidaan käyttää työpaikan kannustejärjestelmänä ja asiakkuuden palkitsemiskeinona.

Osaamismerkin myöntäjänä toimii yleensä organisaatio (oppilaitos, järjestö, yhdistys). Myöntäjä suunnittelee osaamismerkin visuaalisen ilmeen ja kirjoittaa ylös vaadittavan osaamisen ja sen kriteerit. Kokonaisuus kannattaa ottaa haltuun eli miettiä, mistä merkkejä voi ansaita ja miten merkit kuvaavat organisaation ilmettä. Osaamismerkki myönnetään opiskelijan/vapaaehtoisen/työntekijän/jne. sähköpostiin ja vastaanottaja voi itse päättää ottaako merkin vastaan vai ei. Kaikki vastaanottajan hyväksymät Open Badges- osaamismerkit tallentuvat pilvipalveluun nimeltään Badge Backpack (suomeksi reppu). Tämän jälkeen merkin vastaanottaja voi päättää, missä palvelussa haluaa esitellä ja näyttää merkkinsä (esim. Facebook, LinkedIn, ePortfolio).

Alla olevassa kuvassa on esimerkki Open Badgestä. OK-opintokeskuksella on tällä hetkellä käytössä kaksi osaamismerkkiä - Opintojen mitoittaja ja Osaamisen tunnistaja. Molemmat merkit on myönnetty Optima -oppimisympäristön kautta. Tarkoituksena on laajentaa vuosien 2013-2014 aikana osaamismerkit osaksi koko organisaation toimintaa. Tähän kehitystyöhön on myös järjestöillä mahdollisuus päästä mukaan!


Ps. Jos olet osallistumassa ITK-päiville Hämeenlinnaan 12.4., tule kuuntelemaan Lotta Männikön (OK-opintokeskus) ja Eric Roussellen (Discendum Oy) esitystä aiheesta!
http://www.itk.fi/2013/ohjelma/foorumi/30

torstai 4. huhtikuuta 2013

Lukuvinkki



Uusimmassa Aikuiskasvatus –lehdessä on monta hyödyllistä juttua järjestöväelle ja vapaan sivistystyön toimijoille, sillä lehden teemana on kansalaisaktiivisuus ja demokratia.

OK-opintokeskuksen toiminnanjohtaja ja rehtori Anitta Pehkonen pohtii lehdessä Edistääkö vapaa sivistystyö aktiivista kansalaisuutta? Lehdessä on useita puheenvuoroja muiltakin sivistystoimijoilta, jotka kaikki tarkastelevat aktiivista kansalaisuutta ja mikä on vapaan sivistystyön rooli siihen kasvamisessa.


Lehdessä oni myös mielenkiintoinen artikkeli nuorten vapaaehtoistoimijoiden arvoista kirjoittajana Henrietta Grönlund. Miksi nuoret tekevät vapaaehtoistyötä, mitkä arvot ohjaavat ja motivoi heitä. Pienenä paljastuksena voimme kertoa, että vapaaehtoistoiminta tarjoaa väljän kentän erilaisille arvopohjille. 

Suosittelemme lämpimästi artikkelin ja koko lehden lukemista, ja tietysti suklaan kera:). Lehteä saa ainakin yliopiston kirjastoista ja Oulun kaupungin maakuntakirjastosta. Voit myös hakea lehden lainaan toimistoltamme!

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Klik -tullaan tutuiksi Ulla Sauvolan kanssa



Esittele itsesi ja kerro omasta työstäsi
Olen Ulla Sauvola. Minä toimin aluekoordinaattorina Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry:ssä. Huhtikuussa tulee täyteen 10 vuotta työtä tälle liitolle. Järjestötyötä olen tehnyt koko ikäni, ensin vapaaehtoisena, sitten työssä. OK:n kanssa olen tehnyt yhteistyötä vuosia. Liittomme tunnuslause  YhteisVoimin Parempaan Lapsuuteen kuvaa hyvin työtä jota teemme. Meille lapsen etu on aina tärkein. Työhöni kuuluu auttaa, neuvoa ja kouluttaa jäsenyhdistystemme aktiiveja vapaaehtoiseen toimintaan, jota he harjoittavat paikallistasolla. Se pitää sisällään yhdistyskoulutusta, tukihenkilöiden ja vertaisryhmien ohjaajien kouluttamista sekä toiminnassa tukemista. Eroneuvontaa annan sekä puhelimella, että asiakkaita tavaten toimistolla. Pidän myös eroseminaareja aikuisille ja lapsille.



Miten teet yhteistyötä OK-opintokeskuksen kanssa?
Toteutan koulutuksia  OK:n hyvällä tuella ja olen saanut OK:lta myös itselleni paljon hyvää uutta osaamista kun olen osallistunut OK:n järjestämiin koulutuksiin. Näitä suosittelen muillekin.

Iloinen järjestökuuluminen
Iloinen järjestökuuluminen mielestäni on yhteistyö Väestöliiton kanssa, jossa olemme mukana kehittämässä ja toteuttamassa Perheaikaa. fi sivustoa, jossa lapsiperheitä autetaan monipuolisesti. Työssäni koen jatkuvasti pieniä ”ilon kipunoita” kun joku yhdistystoimija kertoo, että esim. koulutus on antanut hänelle uutta virtaa ja ideoita toimintaan. 

Miltä pohjoinen Suomi sinusta näyttää? Entä mitä ajatuksia sinulla on järjestöyhteistyöstä?
Pohjois-Suomi on laaja alue työkentäksi, matkat täällä ovat pitkiä ja ihmisten tavoittaminen siten haasteellista. Olen kuitenkin iloinen, että paikallistasolla näyttää ”virtaa” riittävän ja mallikasta yhdistystoimintaa on alueella runsaasti. Nyt alkuvuodesta 2013 olen perustanut kaksi uutta yhdistystä  Pohjois-Suomeen.  Järjestöt voisivat mielestäni tehdä enemmänkin koulutuksia yhdessä. Perusyhdistys koulutus on kuitenkin kaikille lähes samanlaista.

Loppukevennys: Mikä esine olisit omalla työpöydälläsi ja miksi
Olisin ehdottomasti kynä. Olen ahkera kirjoittaja / piirtäjä ja myös työssäni käytän usein suunnitteluvaiheessa Mind Map-suunnitelmaa, jonka pohjalta sitten on helppo työstää sanallinenkin suunnitelma.

Kenet haastat mukaan seuraavaksi ja mitä haluaisit häneltä kysyä? Haastan mukaan Kehitysvammaisten Tukiliiton Ritva Stillin. Hänelle esittäisin kysymyksen, millä  tavalla hänen mielestään voisimme yhdessä tehdä järjestötasolla perhetyötä? Usein myös vaikeiden erojen takana voi olla lapsen vammaisuus, jota ei yhdessä jaksetakaan.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Uusia ideoita ja vinkkejä koulutuksen suunnitteluun




OK-opintokeskuksen koulutussuunnittelijat ovat koulutuksen suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin asiantuntijoita. Jäsenjärjestöt, niiden työntekijät sekä piiri- ja yhdistystason toimijat voivat osallistua OK-opintokeskuksen järjestämiin koulutuksiin tai tilata OK-opintokeskukselta kouluttajan kouluttamaan tietystä teemasta. Lisätietoja tilauskoulutuksestamme löydät sivultamme http://www.ok-opintokeskus.fi/tilauskoulutus

Oulunsalon paloasemalle kokoontuui helmikuisena lauantaipäivänä SPEK:n koordinoimaan koulutukseen kuusitoista yksikönjohtajaa oppimaan uutta koulutussuunnittelusta ja tilannejohtamisesta. Koulutuspäivä koostui kahdesta osa-alueesta, joista koulutuksen suunnittelun liittyvästä sisällöstä ja toteutuksesta vastasivat tilauskouluttajiksi yhdessä rekrytoidut Hanna ja Minna. Ennakkokysely osallistujille kertoi, että kohderyhmä halusi tietoa ja ideoita koulutuksen suunnittelun prosessista, osallistujien motivoinnista sekä uusia ideoita ja vaihtoehtoja luennoinnille. 






Oman koulutusosiomme aikana esittelimme käytännössä erilaisia motivoinnin keinoja, annoimme vinkkejä keskustelunaloittamiseksi, koulutuksen aikatauluttamiseksi ja rytmittämiseksi sekä pohdimme muun muassa perinteisen opetustilanteen kääntämistä ylösalaisin ns. flipped classroom- mallin mukaisesti.  Rakensimme koulutustilanteen opettamamme sisällön mukaisesti- koska tunnetusti osallistujan mielenkiinto alkaa hiipua noin puolen tunnin sisällä luentotilanteen alkamisesta, rytmitimme päivää erilaisilla harjoituksilla, yhteisellä keskustelulla ja pariporinoilla. Hyviä ryhmäharjoituksia eri tilanteisiin löytyy OK-opintokeskuksen verkkomateriaalista : Boksi- työkaluja järjestökouluttajalle Kannattaa tutustua motivoiviin harjoituksiin!

Edellä mainittu flipped classroom- idea eli oppimistilanteen kääntäminen ylösalaisin herätti vilkasta keskustelua ja innostustakin. Tässä mallissa on ideana se, että osallistujat saavat luento/alustusmateriaalin (videomateriaalit, PowerPoint-diat, Word-tiedoston tms.) etukäteen kouluttajalta, tutustuvat materiaaliin (esim. kouluttajan tekemien apukysymysten kautta) ja tulevat koulutustilanteeseen omien ajatusten, ideoiden ja kysymysten kera. Kouluttaja rakentaa lähiopetustilanteen keskustelevammaksi, jolloin oppiminen tunnetusti tehostuu.  Muita esille otettuja malleja olivat ongelmalähtöinen oppiminen ja vastavuoroinen opettaminen. Lopuksi keskustelimme lyhyesti sosiaalisen median hyödyntämisestä koulutuksessa- sosiaalisen median mahdollisuudet yhteisöllisen oppimisen tukena ovat lähes rajattomat, mutta nämäkin opetustilanteet tulee suunnitella huolella.

Koulutuspäivä oli antoisa myös kouluttajan näkökulmasta- saimme kurkistaa itsellemme aika lailla tuntemattomaan pelastusmaailmaan ja pohtia koulutuksen suunnitteluun liittyviä näkökulmia uusista lähtökohdista. Kiitokset aktiivisille osallistujille! :)