Esittele itsesi ja
kerro omasta työstäsi
Olen Stillin Ritva ja toimin
Kehitysvammaisten Tukiliitossa Pohjois-Suomen aluekoordinaattorina. Aloitin
Tukiliitossa jo - 2000 luvun vaihteessa ensi yhden ja sitten kahden ja nyt
kolmen tukipiirin aluetyöntekijänä. Aluetoimisto sijaitsee Oulussa
Kumppanuuskeskuksen tiloissa. Toimialueellani on yhteensä 49 jäsenyhdistystä
ja kolme (3)tukipiiriä.
Työni koostuu Pohjois-Suomen jäsenyhdistysten
vapaaehtoistoiminnan, vertaistoiminnan ja vaikuttamistoiminnan ideoinnista ja
kehittämisestä. Koska suuri osa vertais- ja vapaaehtoistoiminnasta toteutuu paikallistasolla, toimin myös tiedonväylänä liitto tasolta yhdistyksille sekä yhdistyksiltä
liittotasolle. Teemallinen vastuualueeni on aikuisten
kehitysvammaisten ihmisten ja heidän perheiden sosiaalipalveluiden ja sosiaaliturvan neuvonnan ja
ohjauksen asioissa. Yhteydenottoja
tulee sekä puhelimitse että sähköpostitse niin vanhemmilta kuin kuntien viranhaltijoilta
ja alan työntekijöiltä. TOP3 on asuminen, henkilökohtainen apu ja tilapäishoito.
Toimin tietenkin eri
verkostoissa ja järjestän yhteistyössä
jäsenyhdistyksiemme, tukipiiriemme ja Tukiliiton työntekijöiden ja eri
sidosryhmien kanssa merkittävistä teemoista tapahtumia, koulutuksia,
kehittämispäiviä ja kuntayhteistyötilaisuuksia.
Ajankohtaisin järjestökuuluminen oli Oulussa huhtikuinen
(16.4.) Sisaruusseminaari, jonka Tukiliitto järjesti yhteistyössä Sylva ry,
TATU ry, Rinnekoti-Säätiö/Norio-keskuksen kanssa. Päivän teemana oli erityistä
tukea tarvitsevan tai pitkäaikaissairaan lapsen sisaruus. Päivän aikana
keskusteltiin mm. siitä, että sisaruksille itselleen tarvitaan mahdollisuus
vertaistukeen, mahdollisuuksia nostaa esiin omia ajatuksia sekä tulla kuulluksi
ja nähdyksi.
Tukiliiton tavoite on
lyhyt ja selkeä: Hyvä elämä kehitysvammaiselle ihmiselle ja hänen
läheisilleen. Hyvä elämä tarkoittaa
meille kaikille hyvinkin erilaisia asioita yksilöllisin tarpein. Joten tämän työnsuola on juuri kehitysvammaiset
ihmiset ja heidän lähi-ihmiset kaikkine monine ekokulttuurisuunein, koska ei
ole vain yhtä oikeaa tapaa olla perhe tai kasvattaa vammaista lasta.

Tulethan rohkeasti mukaan
helppokäyttöiseen ja turvalliseen kohtauspaikkaan www.mukaan.fi .
Se verkkopalvelu
sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja
aikuisten elämästä!
Miten teet yhteistyötä
OK-opintokeskuksen kanssa?
OK-opintokeskus
mahdollistaa Kehitysvammaisten Tukiliiton paikallisten yhdistysten toimintaan
resursseja, että he voivat järjestää mm. erilaisia teemallisia koulutuksia tai
harrastustoimintaa. Tiedämme että todellinen asiantuntijuus syntyy
arjessa, mutta ihmisten tapa toimia yhteisten asioiden eteen on muuttumassa
eikä perinteinen järjestö- ja yhdistystoiminta enää houkuttele samalla tavoin
kuin aikaisemmin. Ehkäpä
Ok – opintokeskus voisi hyödyntää koulutustarjontaa webinaarein erityisesti arki
illoille.
Miltä pohjoinen Suomi sinusta näyttää? Entä
mitä ajatuksia sinulla järjestöyhteistyöstä?
Pohjois-Suomen järjestökentän yhteistyö voisi olla mielestäni tiiviimpää
etäyhteyksiä hyödyntäen juuri pitkien etäisyyksien takia, koska erilaisina
järjestöinä eri tulokulmin olemme yhdessä vahvempia toimijoita. Kuntakentän
muuttuessa voisimme tehdä ponnekkaammin yhdessä vaikuttamisen näkökulmasta teemallisia koulutuksia ja tapahtumia sekä kunta-
tai kuntayhtymä yhteistyötä.
Kenet haastat mukaan seuraavaksi ja mitä
haluaisit häneltä kysyä?
Heitän haasteen Elina
Seppäselle Suomen CP -liiton aluesihteerille.
Häneltä haluan kysyä palvelusuunnitelmien asiakasryhmä analyyseistä
versus kuntien vammaispolitiikka. Eli miten mielestäsi vammaisten henkilöiden palvelusuunnitelmia
tulisi hyödyntää uusien kaava-alueiden suunnitteluvaiheessa?
Loppukevennys: Mikä
esine olisit omalla työpöydälläsi ja miksi
Esine työpöydälläni
olisin ehdottomasti ”klemmari”. Se on pieni, mutta monikäyttöinen apuväline
matkatyötä tekevälle naiselle!